Kattavaa kuvanhallintaa

Muuten kuin radiologisella kuvantamisella saatujen kuvatietojen integroiminen on nykyään haaste monissa sairaaloissa. Tavoitteena pitäisi olla kaiken tiedon tallentaminen yhteen arkistoon huolimatta siitä, mitä teknistä menetelmää käytetään. Näin kattava arkisto edellyttää varsin kalliita investointeja tallennusrakenteisiin, mutta toisaalta vain siten saadaan parhaat hyödyt digitalisoinnista: saumattomat työnkulut, säästöt tulosteiden vähenemisestä sekä haku- ja siirtoaikojen lyhenemisestä, entistä parempi hoidon laatu, hoitoaikojen lyheneminen ja IT-osaston keskitetty tuki.

 

Kuva-arkistoon on voitava tallentaa radiologisen kuvadatan lisäksi kuvia muilta erikoisaloilta, kuten kardiologiasta, kirurgiasta, neurologiasta, oftalmologiasta ja patologiasta. Videoiden, EKG- ja EEG-käyrien, valokuvien ja kolmannen osapuolen CD- tai filmiskannerikuvien kuvien tallennus ja näyttö on integroitava. Usein yhteensopivuus ja liitettävyys on jo määritetty DICOM-standardin avulla. Kyseinen standardi mahdollistaa jo nyt sen, että suuri osa päivittäisessä työssä luodusta datasta voidaan integroida tällaiseen arkistoon. Edes videot tai PDF-asiakirjat eivät tuota ongelmia.

 

Sairaaloiden pitäisi kuitenkin vaatia, että kaikki päivittäistyössä luotu strukturoimaton tietoaines integroidaan PACS-järjestelmään, jolloin se on saumattomasti käytettävissä kliinisessä työnkulussa. Tämä edellyttää DICOM-standardin laajennusta esimerkiksi EEG-datan kuvaformaatteihin sekä tavanomaisiin Microsoft Office-asiakirjoihin (kuten Word- ja Excel-tiedostoihin).

Kuvan liittäminen tiettyyn potilaaseen

Tiedonkeruu on sairaalan päivittäisrutiinien ensimmäinen haaste. Potilastiedot on kohdennettava juuri oikeisiin kuviin. Radiologiassa hyväksi havaittuja päällekkäisyyttä estäviä menetelmiä, kuten tietojärjestelmän kautta käytettäviä työlistoja, on sovellettava myös muiden kuvatietojen keruuseen. Näin data, joka ei alunperin ole DICOM-muodossa, voidaan integroida tehokkaasti ja turvallisesti koko sairaalan kattavaan kuvien työnkulkuun. Tämä onnistuu luotettavasti vain silloin, kun tiedot ja kuvat liitetään toisiinsa juuri ennen kuvan luomista tai heti sen jälkeen.

 

Radiologiassa tämä on itsestään selvää, sillä useimmat modaliteetit käyttävät työlistaa, ja potilas ja tutkimus on yhdistettävä toisiinsa. Sen jälkeen potilastiedot tallennetaan automaattisesti luotujen kuvien DICOM-otsikkoon. Ultraäänitutkimuksissa, endoskopiassa ja EKG-laitteissa kuvat ja tiedot voidaan yhdistää DICOM-työlistan avulla tai syöttämällä tiedot laitteisiin kytketyllä erikoisnäppäimistöllä. Digitaalikamerakuvat, kuten haavojen ja makuuhaavojen dokumentointi, on kuitenkin siirrettävä manuaalisesti PACS-järjestelmään ja kohdennettava manuaalisesti. Kannettavat laitteet, kuten tablettitietokoneet ja sylimikrot, joissa on kamera ja kosketusnäyttö, auttavat ehkäisemään virheitä. WLAN-yhteys mahdollistaa työlistan käytön ja kuvan yhdistämisen tiettyyn potilaaseen.

 

Silmätautiopin rakolampulla saadut kuvat asettavat vielä suurempia haasteita. Kuvat ja niihin liittyvät potilastiedot voidaan yleensä integroida ainoastaan kaappausohjelmalla. Tällä analogiadigitaalimuuntimella voidaan yhdistää kuvalähteitä, joilla ei ole yhteistä DICOM-rajapintaa. Tarvitaan erityisohjelmistoa, jotta digitaalikuvat voidaan yhdistää potilastietoihin työlistan avulla ja siirtää PACS-järjestelmään.

Kaikkien kuvien katselu kampusverkossa

Kun erilaiset kuvat on integroitu PACS-järjestelmään koko sairaalan kattavaa jakelua varten, ne on voitava esittää näytöllä. Tähän tarkoitukseen tarvitaan kattavaa katseluohjelmaa, joka voi olla osa PACS-järjestelmää ja joka pystyy esittämään kaikki pitkäaikaisarkistoon tallennetut kuvatiedot. Lausunto- ja jälkikäsittelytoiminnot eivät ole yhtä kriittisiä, sillä tähän tarkoitukseen voidaan käyttää perinteisiä PACS-katseluohjelmia tai Office-sovelluksia. Toimittajilla on siis laaja tehtäväkenttä, ja nopea toiminta on tarpeen.

Kuvien pakkaus arkistointia ja siirtoa varten

Koska tekniset menetelmät kehittyvät ja datavolyymit kasvavat, pakkaus on arkistoinnin kulmakiviä. Ratkaisevana kriteerinä ovat laatukysymykset. Millä pakkausasteella kuvaa voidaan vielä käyttää lausunnon antamiseen? Onko eri elinten ja modaliteettien erottelu tarpeen? Miten hyvää laatua tarvitaan tietyn ajanjakson jälkeen?

 

Kaikkiin näihin kysymyksiin on vaikea vastata - lausuntojen laatu perustuu aina jossain määrin yksilölliseen arvioon, eikä sitä ole helppo määrittää matemaattisesti. Asiaa monimutkaistaa yhtenäisten standardien puute. Saksan radiologiayhdistys on pitänyt konsensuskokouksen, jossa annettiin suosituksia tutkimusten ja kehon alueiden häviöllisestä pakkauksesta.

 

Tietojen pakkaus on erityisen tärkeää telelääketieteen sovelluksissa. Tarkoituksena on siirtää vastaanottajalle mahdollisimman nopeasti dataa, jonka laatu on diagnostiikan vaatimusten mukainen. Tällöin käytetään yleensä häviöllistä pakkausta tai suoratoistoa. Se on erityisen toivottavaa patologiassa, jossa siirrettävät volyymit ovat valtavia verrattuna muuhun kuva- ja videodataan.